Globaali sosiaaliturva ja kolmas tie

Suosittelen lämpimästi nuottitelinetekniikkaa opiskelijoille... ;) Hankaluutena on tietenkin muistiinpanojen tekeminen, koska kädet täytyy olla kohollaan, mutta jos ensin lukee ja sitten tekee muikkarit istualteen, homma rokkaa joten kuten. Tälläkään kertaa en opiskele itseäni varten, vaan jelpin tuota parempaa puoliskoa viimeisissä tenteissään. Mutta kun aihe sattuu olemaan sosiaaliturva, jonka olen aikoinani tenttinyt, niin päätin tässä samalla hiukkasen virkistää omaakin muistiani.

Aamupuhteeksi lukaisin sosiaalivakuutuksen lyhyen historian sekä nykyisen sosiaaliturvan kriittisen analyysin ja Blairin populisoiman Third Way-näkemyksen viitoittamia tulevaisuuden malleja murrosvaiheessa olevalle eurooppalaiselle sosiaaliturvajärjestelmälle. Kelan julkaisuksi yllättävän asiallinen kirja: Vakuuttava sosiaalivakuutus. Kummasti sitä alkaa nämäkin asiat kiinnostaa uudestaan vuosien tauon jälkeen.

Huomenna soitan vakuutustieteen vastuuopettajalle ja kysyn, että saisinko poikkeuksellisesti tenttiä kurssit esseillä tämän sairastilanteeni takia. Mulla sattuu olemaan sellainen etu, että vakuutustiede on omaa pelikenttää, koska mulla on tutkinto-oikeus kauppiksessa, johon oikeustieteen laitos ja sitä myös myös vakuutustieteen oppiaine kuuluu. Luulisi pikkuisen joustavan kun on tällainen erityistapaus. Silmien räpsyttelystä ei tällä kertaa ole hyötyä, koska kyseessä on naisihminen, eikä olla naistutkimuksen laitoksella. Anteeks. ;)

Niinkun eilen puhuttiinkin foorumilla, niin tuo staattinen oleminen ja etenkin 90 asteen kulma on kyllä helvetin hankala. Mikä saatana siinä on, ettei asento vaan pysy yllä? Ei jaksa. Ja jos liikaa ponnistaa, niska kramppaa totaalisesti. Siis pintalihakset. No, sen kunniaksi etten jaksanut istua, pesin vessan. Ai jai jai! Mutta se on mun suosikkihommaa suihkutella saatanallisella paineella tolla lattialta pölykökköjä ja katsoa kuinka ne valuu viemäriin, ja sit ne voi sieltä nostaa ylös yhtenä isona karvanippuna paljain käsin.

Tämä on juttu, jota ei pysty tässä perheessä, kuten ei monissa muissakaan, tuo komeampi puolisko tekemään. Jännä homma sinänsä. Meillä vedotaan nimittäin bakteereihin, "yököttävää". Mielessäni oon funtsinut, että kummassa on oikeasti enemmän bakteereita, jatkuvasti saippualla/shampoolla puhdistuvassa suihkuviemärin kannessa vai esimerkiksi punttisalin rautatangossa, jota ei koskaan pestä ja jota kuitenkin sadat hikiset äijät puristaa paskaisilla handyillä viikosta toiseen.

Nyt lepiä, että jaksaa taas lukea. ;) Pienissä palasissa!

Elämäni niskavammat (Apua, näitä olikin paljon)

Laitanpa tähän aluksi pari niskakuvaa selventämään tuota pään ja niskan anatomiaa, sillä joku ihmetteli sähköpostin välityksellä, miten voin vakavalla naamalla väittää pääoireiden johtuvan niskasta. Ehkä näistä on jelppiä pohtimiseen. :)

Tossa yhdelssä kuvassa näkyy muuten hyvin nuo kaksi "plänttiä" takaraivolla, siitä kohtaa mulla alkaa nykyään kiristää päätä, jos kiristää. Välillä ei kiristä enää ollenkaan, halleluujaa. Tuonne ylös luukalvoon kun kiinnittyy lihakset.
--

Aloin tänään miettiä, millaisia niskavammoja olen saanut elämäni aikana. Katselin vanhoja valokuvia ja koitin palauttaa mieleeni TOP10. Tällaisen listan sain aikaiseksi.

2010: Tyhjä saldo. Vielä. Onhan tätä vuotta jäljellä...

2009: Äkkijarrutus taksissa matkalla hoidosta kotiin. Ei hyvä!

2008: Kaksi kertaa kaatuminen suoraan hartioille ja niskalle, helmikuussa. Ensin reppu selässä parkkipaikalla ja sitten laivalla työseminaarissa nätti korkokenkäaksidentti suoraan ilmapompusta puulattialle. Ja jälkimmäisellä kerralla murtui samalla kyynärpää. Tämän lisäksi peruutin siihen naapurin autoon CST:n jälkeen ihan kohtalaista vauhtia. Raihnanen eukko siis! Varpaistakin on murtunut 9/10.

2007: Salilla tempasin hiukka liian isoilla painoilla maksimia, jolloin tanko karkasi käsistä, enkä tajunnut päästää riittävän nopeasti irti ja painol rempas aika nätisti hartsut. Samana vuonna pudotin myös käsipainon päähäni, kun se lipsahti hiukkasen BodyPumpissa.

2004: Kaaduin kaksi kertaa moottoripyörällä oikealle kyljelle/niskalle/lonkalle. Kerran paikoiltani ja pyörä rysähti päälle ja toisen kerran vauhdista, jolloin ehdin pois alta, mutta lensin aika hienosti oikealle hartialle. Onnettomuushetkellä ei tuntunut missään, mut parin kuukauden päästä olikin itku kurkussa. Samana talvena kaaduin rinteessä laudalla pari kertaa ja luistinradalla varmaan 20 kertaa.

2003: Vedin näyttävät lipat yliopiston pihassa, tällöin kaaduin hartioilleni ja meni vain vasen hartia. Lisäksi jäin liukuovien puristuksiin eräässä saksalaisessa tavaratalossa hartioistani sekä putosin tyylikkäästi samaisella reissulla parin metrin korkuiselta kaiteelta kyljelleni. Ei sattunut, mukamas. Tosin kävinhän mä hammas- ja korvalääkärissä Saksassa, kun korvan taakse ja leukaniveleen oli tullut saatanan kipeä iso patti, jota luultiin tulehtuneeksi sylkirauhaseksi. Niinpä niin... Arvannette, että pattihan on siis edelleen se samainen lihaksen kiinnityskohta kakkosen korkeudella. Tätä viimeisintä en muistanutkaan...

2002: Kohtalokas känkänheitto päättyi ojaan, perä eellä. Olikin hieman liukkaampaa, mitä luulin. Hieno känkkis kuitenkin. ;) Ei sattunut, tosin kyllä mulla hedari oli pari viikkoa. Ai niin joo, toinenkin onnettomuus: Olin nostamassa lentokoneessa käsimatkatavaralaukkuani ylös "hattuhyllylle", kun tuli jusy turbulenssia ja laukku putos mun päähän. Ei sattunut, mukamas.

2001: Kuvauksissa piti hyppiä trampoliinilla ja hyppäsin pääni kattoon. Ei sattunut. Eipä.

2000: Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa oli koulutus ja meitsi oli ylipitkällä tauolla. Tuli kauhea kiire luokkaan tenttiin ja ajattelin oikaista portaiden ali juoksemalla. Ja PAM, suoraan otsa edellä kiviportaisiin. Ei mennyt taju, mutta sattui aivan saatanasta. Ainakin aivotärähdys tuli. Huppista, onhan näitä.

1997: Kuopiossa SM-skaboissa hyppäsin kaatosateessa korkeutta ja naps... Patja oli liukas ja tipuin hypyn jälkeen niskoilleni tartanille. Samana vuonna hyppäsin muuten seivästä treeneissä niin, että tulin jotenkin puoliksi kuoppaan ja puoliksi patjalle ja niskat vääntyi.

1996: Vedin lipat uimahallissa. Tässä olis voinut oikeasti sattua, mutta kaveri sai jotenkin osittain kiinni enkä lyönyt päätäni. Mutta alaselkään koski ihan saatanasti. Samana talvena laskin öisessä rinteessä pressulla puuhun. Ei sattunut, kuuma rommikaakoa vaimensi kummasti iskua.

1995: Tonttilassa, hurjina nuoruusvuosina viinakassi meni pyörän pinnojen väliin, ja tyttö parilla voltilla kerien hartioilleen katuun. Lisäksi juoksin pesiskentällä kuoppaan (miksi helvetissä siellä oli edes kuoppa?!) Ja katkes nivelsiteet oikeasta nilkasta. Silloin sattui, jalkaan.

1994: Tipuin pihakeinusta päälleni ja niskoilleni soramaahan, ainakin kaksi kertaa. Ei sattunut, vähän taisin itkeä tirauttaa. Lisäksi vedettiin kaverin kanssa pyörällä lipat. Kyytsääminen on oikeasti helvetin vaarallista! Älkää hyvät ihmiset tehkö sitä!! Tästä tuli mieleen Mustin kanssa hurvittelu pitkin Aleksanterinkatua? Muistatko? Miksi helvetissä sä edes kyytsäsit mua keskellä vilkkainta ruuhkaa ja vielä Aleksia? Ehkä oltiin taas myöhässä jostain, niinkus aina. ;) ;)

Aah, nyt on pakko nukkua. Lapsuudessa sattuneita onnettomuuksia on nimittäin tuplaten enemmän. Ihmeen paljon ihmiskeho kestää. Ymmärrän kyllä, ettei vakuutusyhtiöt enää soittele mulle tarjouspuheluita. Ei ainakaan tämän entryn jälkeen... ;)

Öitä murmelit. Nukkukaas hyvin! Mäkin aattelin...

Rahasta, onnesta, työstä ja hyvinvoinnista

Kivaa että joku sanoo tämänkin ääneen: "Työurat pidentyvät vain jos kuormitus on kunnossa". Timo Leino Työterveyslaitokselta on varmaankin oikeassa. Näinhän se on, että pelkkää palkkaa ja työn arvostusta nostamalla ei ihmistä saada hyvin voimaan ja pysymään pidempään työelämässä. Tiettyyn pisteeseen asti rahallinen kannuste motivoi, mutta siinä vaiheessa kun rahaa on aivan helvetisti, tulee vastaan väistämättä jonkinnäköinen saturaatiopiste, kyllästymä, kiinnostuksen lopahdus jne. Ja mitä sitten, vaikka saisi palkkaa tuplaten verrattuna aiempaan, jos joku aamu vituttaa lähteä duuniin tai on yksinkertaisesti niin stressaantunut, ettei saa siellä mitään aikaan tai tekee jatkuvasti törkeitä virheitä?

Pennoset eivät suoranaisesti auta nukkumaan, rentoutumaan tai olemaan tyytyväinen itseensä, vaikka niillä voikin ostaa hyvän sängyn, piikkimattoja, hypnoosihetkiä sekä sen loman Balin aurinkoon. Mutta aika hankala siinä on koittaa uudessa hienossa sängyssä tyytyväisenä nukkua tai Australian polttavan auringon alla rentoutua, jos nupissa kiristää tai viiraa jatkuvasti. Raha ei siis todellakaan ole ainoa ratkaisu siihen, että ihmiset loppupelissä viihtyisivät työssä, voisivat hyvin ja jaksaisivat pysyä motivoituneina ja kehittää osaamistaan about 22-vuotiaasta vaikkapa 67-vuotiaaksi asti. Jos ihminen todella olisi ostettavissa kokonaan rahalla, tässä maailmassa menisi ainakin työnantajilla sekä niillä, jotka itsensä rahasta myyvät (ja nyt en puhu kropan myynnistä) erittäin hyvin! Vaan kun ei.

Mietitäänpäs tätä hienoa kansantaloudellista faktaa arkijärjellä ja -kielellä. Jos tyyppi tienaa vaikkapa 8000 € kuussa, kuinka paljon elämänlaatua muuttaisi se, että tienaisikin vaikka 9000? Tai edes 8 205 euroa tai 8 700 €? Mutta entäpä, kun tienasi aiemmin 1000 euroa ja sitten saakin samalla työmäärällä tai vaikkapa suhteellisen pienellä lisärutistuksella jatkossa 2 200 euroa? Tai 3000 euroa tai esimerkiksi 3 500 €? Siinä on vissi ero, koska yleinen hintataso/elinkustannukset vaikuttaa jälkimmäisessä tapauksessa aivan taatusti elämänlaatuun esim. sen kautta, kuinka paljon ihminen voi kuluttaa eli "ostaa" itselleen vaikkapa mielekkäitä kokemuksia tai esimerkkiksi turvaa ja vakautta. Toisaalta, on lukuisia ihmisiä, jotka kokevat elämänsä todella mielekkääksi ja suhteellisen turvalliseksi, vaikkei heillä ole juurikaan rahaa taskussa pakollisten menojen jälkeen. Askeettisesti elävä voi siis kokea aivan äärimmäisen suurta elämän iloa, koska häntä motivoi ei-materiaaliset asiat.

No summa summarum: rahalla ei saa kaikkea! Sorry, jos tämä tuli jollekin yllätyksenä. Itseasiassa rahalla ei saa juuri sitä, mikä yleisesti tekee ihmisistä onnellisia ja tyytyväisiä ja mitä sitten kaiholla ja ilolla muistellaan siinä vaiheessa, kun on tullut aika siirtyä toiseen hiippakuntaan. Paljon pennosilla voi välillisesti ostaa, mutta syvimmät elämää eteenpäin tuuppivat positiiviset tunteet, elämykset, motiivit ja ajatukset viriää monen tekijän summana, missä rahan merkitys vaihtelee hyvinkin paljon ihmisestä riippuen.

Mietittäväksi, oletko Sinä rahalla ostettavissa? Millä osa-alueilla, entä millä et? Onko siinä mielestäsi jotain väärää, että osa ihmisistä tekee rahan vuoksi lähes mitä tahansa?

Linkki juttuun:
http://www.aamulehti.fi/mobiili/index.shtml?169380

Liike 3: Lonkankierto

LONKANKIERTO

Tämän taisin saada joskus elokuussa 2008 eli melko pian fyssarikäyntien aloittamisen jälkeen. Liike on tehokas, JOS sen tekee oikein. Väärin tehtynä menee vaan aika hukkaan.

ALKUASENTO

- Asetu selinmakuulle pehmeälle esim. patjalle tai sänkyyn. Mitä laihempi olet, sitä pehmeämmän alustan tarvit, ettei luut estä oikeaa suoritusta.
- Voit pitää kädet joko lantion vieressä tai "edistyneessä versiossa" koukussa pään yläpuolella.

SUORITUS

- Liike tehdään jalka kerrallaan esim. 3 kiertoa vasemmalla ja sitten oikealla. EI koskaan vuorotellen, koska asentotunto menee vaan enemmän sekaisin.
- Kierrä jalkaa LONKASTA sen verran ku menee. Meikällä kiertyi oikea aluksi 2 milliä ja vasen ei ollenkaan. Jos olet riittävän jumissa, et pysty tekemään tätä ollenkaan!
- Jätä kierto siihen, missä ei vielä kiristä ja pidä n. 5 sekuntia. Mikäli viet sen pidemmälle, kalvot puristaa vastaan ja liike voi pamauttaa enemmän jumiin.
- Palauta alkuasentoon rauhassa ja ajatuksella. Muista, että liike lähtee taas LONKASTA.

Tyypillisin virhe on tehdä kierto liian nopeasti tai kääntämällä jalkaa nilkasta. Selkäydinkalvot on kuitenkin ylempänä ja niihin liike pitäisi vaikuttaa, ei nilkkaan. Ylipäänsä hyvä sääntö on muistaa että kalvot ovat selkäydintä ja aivoja suojaava pussi, joka päättyy (sellaisenaan) lähelle rankaa ja tämän vuoksi kierrot tulee kohdistua lähelle rankaa. Vaikka muut kalvot jatkuukin ääreisosiin asti, niin paras vaikutus tulee, kun kierron saa kohdistettua pussin juureen.

Tässä kuva kalvoista
http://www.craniosacraltherapy-gentlehealing.co.uk/0_0_0_0_175_306_csupload_3589705.png?u=633911397053516250
[img]http://www.craniosacraltherapy-gentlehealing.co.uk/0_0_0_0_175_306_csupload_3589705.png[/img]

Edelleenkään minä en ole fyssari enkä tiedä miten kukakin liikkeen näiden ohjeen perusteella ymmärtää. Mutta aina jos tuntuu huonolta, on tyypillisesti tehnyt liikkeen liian nopeasti, väärin tai sit on vaan niin tiltissä, että liike on vielä liian raju. Muistutan edelleen, että itse sain nämä harjoitteet vasta useiden hoitokertojen jälkeen, en suinkaan heti!

Työniloa! Muista kuunnella kroppaa.

Ps. Kirjoitin ensin foorumille (http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?p=4239#4239) hiukka kummallisen ohjeen, mutta se on jo korjattu. Vai mitä pidät tästä alkuasennostaa?
- Voit pitää joko lantion vieressä tai "edistyneessä versiossa" koukussa pään yläpuolella.

Edellinen liike paljon kohua herättänyt ;) leuan avaus täällä:
http://taistelijat.blogspot.com/2010/01/liike-2-leuan-avaaminen-ja-sulkeminen.html

Jäätävät

Kaikki nämä kuukaudet mun omat.Bollen lasit on ollut aivan nenäni edessä auton hanskalokerossa. Viimeksi näitä muuten pidetty 2003 kun vedin lipat motskarilla. ;) Tunnelmaa siis. Ehkä nää nyt sit vie onnettomuudet, kerta toikin ne aikoinaan.

Hyvät yöt ja kauniita unia. :)

Huojentavaa

Jollain tavalla tosi huojentavaa, että oireet keskittyy enää kakkostasolle. Korvat soi, poikittaiskalvoa snadisti kinnaa ja kaula on väsynyt, siis lihakset, mutta muuten ois hyvä olla. Välillä vähän tipputtaa, ku kakkosen kalvo painuu kasaan, mutta ei ollenkaan häiritsevästi. Jos tää tällaisenä pysyis, tän kans vois elääkin mutta hyvin rauhallisesti. Tosin en ajatellut lopettaa yrittämistä vieläkin parempaan kuosiin. Fysiatrin ennustehan oli se n. 24 kuukautta ja 95-prossanen toimintakunto. Siihen pyritään... Neljä kuukautta ois aikaa vielä pariin vuoteen. Siis siitä ku kuntoutus aloitettiin. Mut loppua kohti homma todella nopeutuu. Toukokuussa 09 nousin kuitenkin ekan kerran pystyyn, siis kävelemään muutakin kuin meneen altaalle, että siihen nähden menee ihan mukavasti. Siitä ei ole aikaa tosiaankaan kuin vajaa vuosi. Tässä vaan sairaalla aina perspektiivi hämärtyy kun on niin kauan vaan ollut. Täytyis aina muistaa, että 2-3 vuotta on jopa lyhyt aika hermovammojen paranemiseen.

Ja pääasia, että välillä on normaali olo, joskin nyt tosi tunkkanen. Hermosto on väsynyt siis Tällä hetkellä sattuu äässiin, koska oon ollut ihan liikaa koneella ja puhelimella. Mut minkäs teet? Ku kerran menee FB-chattiin ei sieltä pääse pois. Mutta nyt, heipat ettei käy vanhanaikaisesti. Kaula on nyt jo niin väsy, ettei pää liiku mihinkään kakkostasolta. Adjö. ;)

Wipeout vai Whipout

Voi itku sentään... Kauheeta katsottavaa. Tulee niin surullinen olo. Tekevätkö ihmiset rahan, minuuttijulkisuuden tai extreme-elämysten nimissä aivan mitä tahansa? Satuttavat itseään, nolaavat itsensä, toimivat omia eettisiä arvojaan vastaan tai jopa loukkaavat toisia? Tai kuten Wipeoutissa, ottavat kuulan päähänsä yhä uudelleen ja uudelleen, kymmeniä kertoja. Ja surullisinta on, etttä suurin osa näistä tyypeistä ei edes voita mitään. Paitsi vakuutusehtojen tiukentumisen, kenties höykyytyksen jälkeiset kiusalliset niskaoireet ja myötähäpeää. Onhan se sekin jotain.

Mitä nyt snadisti lunta...

Se ois mitan mukaan 35 senttiä. Ei paha. Mutta missä on auramies, kun autokin on poissa? Niska on aivan outona. Nolla on ihan kenossa mutta lihakset kantaa sen verran, että sen kanssa pärjää eikä ala ahdistamaan. Vielä ainakaan.

Cruisimassa

Kaivettiin tuo toinen auto lumikasasta. Meikä käytti tilaisuutta hyväkseen ja kävi vähän kruisimalla... :) Jäi muuten vain syvä kuoppa siihen, missä auto oli.

Rakkaudesta kapulaan (ja työhön)

Ette muuten arvaa millaista iloa tuottaakaan se, että pystyy tekemään edes vähän töitä! Heräsin yöllä 5.23 mielessäni firman blogin teemottelu, tägitys ja tarkennettu markkinointisuunnitelma. En muuta ku narupalloon valot ja hommiin. Yön pimeydessä naputtelin sitten ajatukset ylös ja painelin seiskalta nukkumaan. Heräsin sitten 14 pintaan ja jatkelin hommia. Nyt se on valmis! Mitä luojan lykky on, että olen nopea kirjoittajana ja ajattelija. Jos kirjoittaisin sille kahden käden puusormitekniikalla, voisin yhtä hyvin vääntää strategiaa vuodelle 2013. ;)

Lisäksi sain aivan kuningasidean erään erinomaisen potentiaalisen asiakkaan kontaktointiin. Pengoin webin antimet ja löysin lisää mieltä ilahduttavia herkkuja. Ja kas, yhtäkkiä olin kirjoittanut iskevän meilin, joka odottaa lähetä-napin painallusta ja uusittua esitettämme. Oi joi ja voi voi. :) Olen miettinyt tätä asiakasta varmaan puoli vuotta ja seurannut heidän bisnestään ja nyt löysin kulman, josta lähteä liikkeelle. Katsotaan kuinka käy.

Pää on kestänyt yllättävän hienosti kaiken aktiviteetin. Siksi pidänkin huomenna lepopäivän ja jatkelen taas hommia perjantaina. Viimeistelen tekemäni dokut, sovin paltsut ja sit viikonloppuna rennosti.

Tiedättekö tää N900-puhelin on taivaan lahja niskavaivaiselle! Voisin sanoa olevani rakastunut luuriini. Tää on aina auki, toisin kun läppäri, jota ei aina jaksa kaivaa esiin. Tää toimii pirun nopeesti. Parhaimmillaan on ollut 24 selainta ja 6 ohjelmaa päällekkäin auki. Moniajo tietty syö akkua mut sitä vartenhan on laturi. Kosketusnäyttö helpottaa hommien tekoa aivan mielettömästi. Lisäksi kaikki kontaktit on avoinna maailmaan myös silloin, kun niska ei jaksa istua. Ja lisäks tää on kevyt, eikä hartsu ole moksiskaan tän pitelystä, ainakaan vielä. Miettikääs, tää tukee uusimpia Javoja, eli tällä hoituu kaikki sosiaalisten medioihin pyörittämiset kuvien latauksista muihin kivouksiin. Ja mitä parasta, näytön saa lähes mustaks jos on huono silmäpäivä. Ja sokerina pohjalla, ihanin ystävien kans on huomattavasti helpompi pitää yhteyttä, koska tässä on loistava mikki, kajari ja headset.

Nyt puhelin pois, ettei käy vanhanaikaiset. Täytyy koko ajan muistaa, että jokainen askel on kuin heikolla jäillä kävelis. Miellyttävää viikontaitetta. :) Olkaa turvallisesti ja voikaa hyvin. Ja koska unohdan kuitenkin, tai oikeastaan en edes välitä mistään virallisista ystävänpäivistä, niin sanon jo nyt:

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Sehän voi olla vuoden jokaisena päivänä. :)

t

Linnunsiemeniä, sahanpuruu ja poronsarviuutetta?

No ei, vaan myslii, puuroa, Jogea ja rypsiöljyä. Namiiii.. Pitänyt monta päivää jo kuvata tuo rumilusannos. Mutta ah niin terveellistä... ;)

Welcome To The Real World

Kummankohan identiteetin sitä pitäis, kun ei ole enää todella vakavasti sairas eikä kyllä todellakaan tervekään? Pitäisikö sitä alkaa hilaan asenteitaan ja suhtautumistaan hiljalleen kohti terveen elämää, vai pitämään vielä varmuuden vuoksi sairaan viitan tiukasta hartioillaan. Erittäin hankala tilanne. Kun oli oikeasti kuoleman sairas, sitä sai hyvällä omalla tunnolla keskittyä vain paranemiseen ja itsensä kuntouttamiseen. Mutta nyt kun alkaa olla pikkuisen paremmassa kunnossa, kummasti alkaa tulla paineita ja stressiä siitä, että pitäisi olla kiinnostunut yhä enenevässä määrin myös muusta ympäröivästä maailmasta. Toisaalta huomio pitäis keskittää suurimmassa määrin siihen, että EDELLEEN muistaa olevansa sairas, eikä lähde leikkimään terveydellään missään tapauksessa. Muuten sitä saa taas kohta hyvällä omalla tunnolla miettiä vain sairastelua ja kuntoutumistaan, mikä sinänsä ei ole hirveen mielekästä vuodesta toiseen jatkuessaan. Kyllä maailma vaan pyörii lopulta niin monien muiden asioiden ympärillä, ettei sitä millään raaskis vaan miettiä omaa kuntoaan ja vointiaan. Enkä nyt tarkoita tällä mitään sairasta itsensä ja oman olonsa tarkkailua, vaan lähinnä sitä tarkkaakin tarkempaa oman kropan kuuntelua ja sen hiljaisimpienkin viestien herkkää tulkintaa. :)

Tuli vaan mieleen, kun kuuntelen tossa BBC:tä ja mietin, että oisinkohan edes huomannut vuosi sitten, jos Tampereella olisi vaikka räjähtänyt joku suurempi pommi, tuhansia kuollut, Näsineula kaatunut jne. muuta mieltä ylentävää. Meinaan siis, että täytyiskö alkaa lukea uutisia maailman menosta ja muutenkin kiinnostumaan yhä enemmän siitä, miten tää muu maailma kuin omani, makaa? Tai pitäisikö niinkus alkaa stressata esimerkiksi siitä, mitähän muut ajattelee meikäläisestä tällä hetkellä, kun ei ole pystynyt itse olla livenä vuorovaikutustilanteissa kertomassa omia mielipiteitään tai ajatuksiaan ja asiat on voinut vääristyä vaikka mihin sfääreihin? Ehkä samalla tavalla kuin mitä olen kuullut mun onnettomuustarinankin vääntyneen. Joidenkin mukaan olen ollut hirvikolarissa, osa taas luulee että olen pudonnut laivan kannelta ja kolmansien mukaan olen stressilomalla tai äitiysvapaalla. Mutta niin ne jutut muuttuu, vaikka kuinka koittais kertoa ja vakuuttaa, että hei mä ihan oikeasti "vain" kaaduin ja niska meni asteen verran pahemmin, kun mitä yleensä pikkukaatumisissa. Ja tästä nyt on sattumoisin seurannut mitä suurin ja suurimmalta osin myös erittäin positiivinen elämänkoulu, eikä loppua näy. ;)

Äh, en tiedä. Nyt en jaksa stressaa mistään vaan täytyy välillä nukkuakin. Kroppa on taas ollut aivan outo. Liekö huonompi vai parempi, en tiedä. Ootan vaan sitä päivää, kun palaset loksahtaa kohdalleen, enkä ole enää tällaisessa helvetin ahdistavassa välitilassa. Tää on vähän hassua nimittäin... Ja entistä vaikeampaa muiden ymmärtää edes sitä vertaa, mitä aiemmin. Mutta koittakaa hyvät ihmiset ymmärtää, että tää on tällaista 2 askelta eteen ja 1 taakse menoa, kun paranee tällaisesta isommasta jutusta. Lääkäriäni laineten: "Nämä hommat ei etene lineaarisesti, siihen joudut ikävä kyllä tottumaan", kun valitin hänelle sitä et miksi keho aina floppaa hyvien kausien jälkeen. Kyllähän mä tuon ymmärrän mutta sitä vaan haluaa uskoa, että ehkä joskus se ei floppaakaan. :)

Nyt öitä! Voikaa hyvin.

MTV3 Nyt!

Hippokampuksen Jarin haastattelu ja aivoasiaa juuri NYT. :)

Pohdintaa CST:stä

Tiedättekö mitä olen pohtinut tänään sen lisäks, että olen kiusannut aivojani viestintästrategialla? Yllättäen niska/päävammoja. Lähinnä olen funtsinut sitä, että miksi ihmeessä näitä retkahdusvammoja, joihin saattaa liittyä myös päävamma, tutkitaan kyllä joissain tapauksissa niin maan pirusti, mutta silti näitä ei osaa juuri kukaan kuntouttaa? Toki neuropsykologisella kuntoutuksella saadaan pääpuolta kuosiin, mutta entäs tuo selkäytimen venytysvamma ja konkreettinen niskavamma. Ja etenkin instabiili niska?

Miten on mahdollista, että mä en ole kuullut kenenkään muun sanovan suoraan kuin oman fysiatrini, että "täällä on selkeä revähdys ligamentin takarakenteissa C6/7-tasolla sekä yleisesti selkäydinkalvojen ärsytystila, mutta ja tulet kuntoon CST:llä ja omilla harjoituksilla, mutta siinä menee muutama vuosi". Ennen tuota lausuntoa kävin kuitenkin kolmella neurologilla, parilla fysiatrilla ja kourallisella yleislääkäreitä, joista kukaan ei oikein osannut määritellä vammaa eikä etenkään kertoa sopivaa kuntoutusta.

Mitä ihmettä tapahtuu niille kaikille kaltaisilleni potilaille, jotka eivät löydä oman fysiatrini ja fysioterapeuttini tyylisiä ymmärtäjiä? Paranevatko he luonnon menetelmin ilman kuntoutusta vai sopeutuvatko he oireisiin niin, että pärjäävät työssä ja elämässä? Kuinkahan monta ns. toivotonta potilasta ei olisikaan toivottomia, jos he saisivat heti oikean diagnoosin ja kuntoutus polkaistaisiin välittömästi käyntiin?

Näiden mietteiden valossa mun pakko vielä joskus opiskella jotain sellaista, että voin lätkäistä nuo craniosacraaliterapian kurssit siihen päälle. Jos mä voisin pelastaa sivutoimisena CSTFterapeuttina elämäni aikana kymmenenkin ihmistä, jotka olisivat muuten samanlaisia kummajaisia kuin minä kaikkialla muualla paitsi Suvantokadulla? Tai auttaa MS-potilaita, Alzheimerin tautia sairastavia, kehitysvammaisia, selkäydinsairauksien kanssa puntaroivia tai ketä tahansa ns. parantumattomasta hermovammasta kärsiviä? Kuulostaa kyllä työltä, jolla olisi todella tarkoitus.

Näihin mietteisiin, hyvät yöt! :D

Mikäs se siinä?

Hiukan ylimakea omenakaurapaistos! Humpsahti desin sijaan kaks sokeria... ;)

Kotitoimisto

Miten tämä mun kotitoimisto ei hirveesti vakuuta mua ergonomiallaan? Ensinnäkin korotettu näyttö on aivan turha, koska hiiri on kadonnut ja joutuu kuitenkin pitään käsiä koholla... Tein tänään kolmatta tuntia duunia tuolla uudella tuolilla ja nyt olo on kuin maratonin juossut. Tuo C7 ei vaan jaksa kantaa yläkropan painoa, eikä tuki todellakaan riitä. Huokaus sentään. Katsellaan huomenna taas, mikä on olo. Tärkeintä on yrittää.

Kaupassa, melkein

Sen kerran kun menisin kauppaan, se perkele on kiinni remontin takia. No nyt ei tartte taas vuoteen mennä. ;)

Tehtävä: Etsi kuvista meidän toinen auto...

"Keskusteluita"

Puolituttu kiroaa FB:ssä kuinka hänellä on suonikohjut vain 24-vuotiaana. Toinen lohduttaa, että onneks ei ole mitään vakavaa sairautta, kuten vaikka rintasyöpää. Kolmas kaveri tuo mielipiteensä peliin ihmetellen aidosti, mitä vikaa rintasyövässä on? "Sehän on lupa hankkia silikoonit, ja sitä myötä entistä isommat tissit". Niin, voihan sen noinkin tietty yrittää nähdä. Katsotaan vieläpä ajatusmaailma on samanlainen, jos syöpä natsaa omalle kohdalle tai lähipiiriin. Tuppaa tuo asenteet silloin muovautumaan, mikä on vain hyvä juttu.

Aiheeseen liittyen vaikkapa täällä:
http://www.poliklinikka.fi/?page=1102789&id=2622542

Tulilla

Ihmettelen tänään, eikö näin kalliissa puhelimessa ole muka yökuvausohjelmaa? On varmaan mut olen taas silmätön... Ei ole muuten siivous vielä rankaissut. How nice. Mut viiveellähän se yleensä tulee... ;)

Kerrostalon edut omakotitalon hyödyin

Voikohan parempaa yhdistelmää ollakaan kuin kerrostalon edut omakotitalon hyödyin? Eri jees. :)

Tänään aattelin rempasta ja siistiä asuntoa. Koska pää on jumissa jokatapauksessa ja hartia kipeä, niin onkos sillä mitään väliä, vaikka ne ois vähän vielä kipeemmät. Niinpä järkkäsin kamikset roskiin, alakertaan ja muualle, ja nakkasin ne oven ulkopuolelle odottamaan kantajaa. Siihen meikäläisestä ei ole. Sitten astiat altaaseen, ja tsadam, ne vaan puhdistui.

Myös keittiön lattia sai kokea TV:n spesiaalipesun. Feikkikukkacrocksit jalkaan, crockseihin lattianpyyhkimet kiinni ja eikun luistelemaan! Tuo olikin nerokasta. Vielä kun virittäis peilin niin, ettei tarttis katsoa lattialle. Lisäksi pyyhin puolen sentin pölykerrostuman telkkarista, tai nokeahan toi oli. Töllön puhdistus aheutti kyllä aikamoisen shokin, johon orientoitumisessa menee ainakin viikkoja: Dr. Phil ei olekaan tummaihoinen!

Ja joo, joo nyt taas joku (kuka lie;) ajattelee, että eikö se mies tee täällä mitään. No, ihmettelijät voi laskea 1+1 ja päätellä, ettei vastaus ole ainakaan 11 eikä 1. Eli mitä täällä muut tekee perustuu näihin kolmeen premissiin: Minä en voi...
a) kantaa
b) nostaa
c) painaa hartialla.
Niin, ja joku tässä perheessä pystyy käymään duunissakin ja minä se en ole. Ikävä kyllä.

Heipsutirallaa! Kyllä mahtaa olla huomenna paha olo mutta onko sillä mitään väliä, kun on hyvä mieli. Tosin eiköhän se mielikin tästä hiljalleen muutu, kun hermokudosta alkaa kiristää.

Tosiextremeä: Nainen mursi nikamansa Bagjumpissa

Wipeout on saanut kevyemmän haastajan, mutta vauhdin hurma ja action voi tulla kalliiksi, jossei tiedä mitä tekee. Kyseessä on innovatiivinen tapa treenata erilaisia freestylehyppyjä suht simppelisti. Bagjumpissa tiputetaan itsensä 11 metristä vapaaseen pudotukseen, jonka jälkeen tarkoitus on tömähtää paksulle patjalle peffalleen. Tää alla olevan uutisen tyttönen putosi jostain syystä jaloilleen ja mursi selkärankansa. Auts.

Miten on mahdollista, että noin suuren riskin sisältävä hauskuutus voisi tulla suuren yleisön iloksi tulevana kesänä? Mistä tuo onnettomuus johtui? Saiko nainen puutteellisen opastuksen hypyn suorittamiseen, oliko varusteissa häikkää vai onko kyse vaan paskasta säkästä. Teorioita otetaan vastaav!

No jokatapauksessa, olkaahan tarkkoja, kun harrastatte mitä tahansa rajumpaa lajia. Turhaan ei kannata selkärankaansa murtaa. Ja jos nyt harrastaa jotain kohtaloa uhmaavaa, kannattaa ainakin lukea ne oman vakuutuspaperin ehdot huolella läpi. Monien ns. extremelajien kohdalla voipi nousta seinä vastaan korvausten kanssa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nuori+nainen+loukkaantui+vakavasti+bagjump-hypyss%C3%A4/1135252546447
http://www.bagjump.com/
http://www.snowrev.com/News/All/BagJump-Pro-Session-at-the-Kitzsteinhorn-Mellow-Park

Mistä tuki- ja liikuntaelinperäinen pääkipu syntyy? Osa II

Seuraavaksi esittelyssä on oma inhokkipaskalihaskaksikko sternocleidomastoid, näin kavereiden kesken SCM.

STERNOCLEIDOMASTOID

Nämä tyypit sijaitsee tuossa kaulan alla molemmin puolin ja ne vahingoittuu lähes poikkeuksetta retkahdusvammatapauksissa. Nämä ovat ne THE kaulan pinnalliset jkoukistajat, jotka treenaantuu samalla kun treenataan kaulan syviä koukistajia. Näitä kutsutaan myös "kriisitilannelihaksiksi" meikäläisen arjessa, sillä nämä vetää viimeisinä hirveet separit, kun on tullut ylirasitusta. Näiden kramppi on merkki siitä, et nyt heti vaakatasoon ja lepiä tai fyssari antaa korvapuustia seuraavalla kerralla.

Sternojen häiriötilasta voi aiheutua heitehuimausta, näköongelmia, pahoinvointia, korvien soimista ja lukkoutumista, painetta poskille/otsaonteloille ja monia neurologisia oireita. Syynä on (kalvo)kytkös suoraan kallon pohjaan sekä sternojen sisällä kulkeva aivohermo vagus (lat. vagus = vaeltaja), joka hermottaa mm. kaulan alueen lihaksia sekä myös osia kurkusta ja ruokatorven läheltä.

Jutun eka osa, trapezius:
http://taistelijat.blogspot.com/2010/01/mista-tuki-ja-liikuntaelinperainen.html

Lähde:
http://www.round-earth.com/CervicalTests.html