torstai 11. joulukuuta 2008

Huittinen ja retkahdusvamma (Fedja)

Käsitys niskan retkahdusvammasta vuodelta 1995.
Duodecim
1995;111(17):1700
Veli Matti Huittinen

Jutussa asenne on melkein yhtä tämän hetkisen terveydenhuoltojärjestelmän asenteen kanssa. Tämä juttu on osa Whiplash-vamman kiisteltyä historiaa. Kiistely jatkuu nykyään samanmoisena.

TIETEELLINEN NÄYTTÖ. Kaiken A ja O. Amen.

Siinä sitä vallan käyttöä kerrakseen. Ihmisen puhe on piipitystä tieteellisen julkaisun rinnalla. Eikä ihmisen kokemuksella ole merkitystä, jos sitä ei voi tieteellisesti todistaa. Eikö tuo tieteelliseen näyttöön jämähtänyt lääketiede tajua omaa tietämättömyyttään ja tyhmyyttään. Siihen, että tämänhetkisen tietämyksen ulkopuolella on 99% kehon toiminnasta. Ei vissiin.

Tuttu on töissä toimintaterapeuttina. Kertoi nykyisestä lääkärivallasta. Kuinka lääkäri koettuaan itsensä uhatuksi ojentaa toimintaterapeuttia potilaan edessä, kun toimintaterapeutti oli aikaisemmin vahingossa uteliaisuuttaan kyseenalaistanut lääkärin hoitomenetelmän. Toimintaterapeutti sanoi, että hyviä lääkäreitäkin on. Sellaisia, jotka tajuavat oman ja tieteen rajallisuuden. Kysyin montako sellaista hän on yliopistosairaalassa tavannut. "Muutaman" , kuului hänen vastauksensa. Kysyin montako lääkäriä hän on yleensä yliopistosairaalassa tavannut. Vastaus: "Satoja."

Olisi suorastaan mahtavaa päästä Veli Matti Huittisen hoitoon. Hän passittaisi minut suoraan psykiatriselle osastolle, luultavasti. Tai pumppaisi täyteen mielialalääkkeitä.

1 kommentti:

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Siis, mites tää meni multa ohi aikoinaan? Eihän 13 vuotta vanhaa tietoa sais enää ees pitää näkyvillä.

1. Jumankeuta, jos kirjoittaa tommosista lähteistä, niin mitä voi saada aikaan paitsi kakkaa?

2. "Sekä lääkärit että potilaat ovat hyvin tietoisia tästä tyyppivammasta".

AI ON TIETOISIA? NIMEÄ VM MULLE NE LÄÄKÄRIT... MINÄ TIEDÄN 4-5.

3. "Jos oireet jatkuvat yli kuusi kuukautta tapaturman jälkeen, on kyseessä krooninen piiskaniskuvammasyndrooma (Pearce 1994) tai piiskaniskuvamman myöhäisoireyhtymä (Carette 1994)

HERMOVAMMAN OLETTETU PARANISAIKA ON MUUTEN 1-2 VUOTTA... NIIN JA OIREET VOIVAT VASTA ALKAA 6 KK:N JLK.

4. "Akuutit, oletetussa ajassa paranevat vammat eivät aiheuta ongelmia diagnostiikan, hoidon tai korvausten kannalta".

MIKÄ ON OLETETTU AIKA, KERTA HERMOVAMMA PARANEE 1-2 VUODESSA. LIHASREVÄHDYS ON VÄHÄN ERI ASIA KUIN HERMOKUDOSVAMMA... JA I AIHEUTA ONGELMIA MUIDEN KUIN POTILAIDEN KANNALTA. EI VAKUUTUSYHTIÖILLE TAI TERVEYDENHUOLTOSEKTORILLE, KOSKA VAMMAN OLEMASSAOLO KIELLETÄÄN.

5. "Myöhäisoireyhtymä on kliinisesti vaikeahoitoinen tila. Potilaalle lakisääteisesti kuuluvista korvauksista päättäminen on usein pulmallista".

NO EI TOD. OLE.
KAIKKI KORVAUSHAKEMUKSET TULEE HYLSYINÄ TAKAISIN.

6. "Kaularangan piiskaniskuvamma on liikennetapaturman aiheuttama".

EI SITÄ TARTTE TAPAHTUMAKONTEKSTIIN SITOA, KOSKA MEKANISMI ON SAMA, OLIT SITTEN KOLARISSA TAI TIPUIT HEVOSEN SELÄSTÄ.

6. "Todennäköisen syy-yhteyden osoittamiseksi ei riitä potilaan ilmoitus, että hänen kaularankansa on joskus liikennetapaturmassa retkahtanut".

MUTTA ENTÄ, JOS NÄIN ON? SIIS ESIM. OIREET ALKAA 6 KK:N PÄÄSTÄ? EI TÄSSÄ KELLÄÄN KRISTALIPALLOA OLE.

7. "Myöhäisoireyhtymän yleisimmät oireet ovat tavallisia TULE- sairauksissa ja monissa työperäisinä pidetyissä tiloissa (jännitysniskaoireyhtymä)".

JAAH, NIINKÖ? JA NIITÄ TYÖPERÄISIÄKÄÄN VAIVOJA HALUTA MAKSAA...

8. "Vähäisestä, pienienergiaisesta tapaturmasta ei voi aiheutua mitä tahansa seurauksia".

TÄÄ NYT ON NIIN VANHAA TIETOA, ETTÄ HÄVETTÄÄ... ESIM. KOKEELLISISSA TÖRMÄYSTUTKIMUKSISSA 10 K/H VAUHTI AIHEUTTI PÄÄHÄN 10 G:N KULMAKIIHTYVYYDEN...

9. "Korvausratkaisujen on perustuttava ajantasaiseen lääketieteelliseeen tietoon".

MITÄS SE NEUROPYKOLOGIA TAI PSYKIATRIA SITTEN ON? TIETO VOI OLLA MUUTAKIN KUIN KLIINISIÄ KUVANTAMISTUTKIMUKSIA.

10. "Liika tutkiminen ja hoitaminen on haitallista, minkä vuoksi tämmöisten hoitomuotojen korvaus olisi evättävä (Carette 1994)".

KENELLE? VAKUUTUSYHTIÖITTEN TALOUSJOHTAJA MENETTÄÄ YÖUNENSA, NIIN... ;) POTILAIDEN EN OLE KUULLUT KUOLLEEN MRI-PUTKEEN TAI CT-SKANNERIIN...

11. "Magneettikuvauksen löydös on yleensä normaali (Pearce 1994), eikä se vaikuta hoitopäätöksiin myöhäisoireyhtymässä mutta voi johtaa perusteettomiin päätelmiin kuvauslöydöksen suhteesta kliiniseen tilaan ja sen syy-yhteydestä tapaturmaan".

VAIKKA SIINÄ JOTAIN OLISIKIN, NIIN AINAKAAN SE EI RIITÄ NÄYTÖKSI VAKUUTUSYHTIÖISSÄ. JA MIKROTASON HERMOVAMMA EI NÄY KUVISSA, SEN TIETÄÄ TAATTU HRA HUITTINENKIN.

13. "Kuudentoista alaselän tapaturmaisen kipeytymisen ennusteeseen vaikuttavan tekijän multippeliregressioanalyysi osoitti, että seitsemän tekijää vaikutti merkitsevästi lopputulokseen (Greenough 1994). Vireillä oleva vahingonkorvausvaade oli niistä tärkein".

JA MILLÄHÄN PERUSTEELLA WHIPLASH ON SUORAAN VERRANNAINEN ALASELKÄSAIRAUTEEN? NIIN, KESKENERÄISET VAKUUTUSASIAT KORRELOI HUONOMMAN SELVIYTYMISEN KANSSA MM. MIETTISEN TUTKIMUKSEN MUKAAN. MIKSI LIE... EIKÖHÄN JOKAINEN NIIDEN KANSSA TAISTELLU TIEDÄ SYYN.

14. "Myöhäisoireyhtymän lääketieteellistäminen eli medikalisointi ei ratkaise tätä hyvinvointiyhteiskunnan ongelmaa".

EI MUUTEN RATKAISE VAMMAN KIELTÄMINENKÄÄN!

15. "Lääkärin on tehtävä huolellinen kliininen tutkimus. Hänen on kiireettömästi, rauhallisesti ja vakuuttavasti selostettava potilaalle vamman luonne ja sen mitä todennäköisimmin hyvä ennuste".

MUTTA JOS LÄÄKÄRI EI EDES USKO VAMMAAN TAI TUNNISTA SITÄ, VAIKKA TIETÄÄ SIITÄ?

16. "Akuuttivaiheen vamma voidaan yhtä hyvin hoitaa optimistisessa, kannustavassa ilmapiirissä kuin vamman mahdollisilla jälkioireilla pelotellen".

TÄMÄ, IRROTETT8UNA YHTEYDESTÄÄN, ON AINOA LAUSE, MISTÄ OLEN SAMAA MIELTÄ...

PelotTavaa, että voin argumentoida tätä kirjoitusta vastaan, vaikka en ole edes lekuri.