maanantai 5. tammikuuta 2009

Valmis ver1(Tahdonvoimaa)

Niskan retkahdusvamma – Kiistetty oirekokonaisuus

Ilta-Sanomissa 3.1.09 käsiteltiin mielenkiintoista aihetta, elämää paperilääkärien armoilla. Artikkelissa kerrottiin, kuinka vakavasti sairaat ihmiset julistetaan työkykyisiksi/terveiksi, ja näin ollen kaikkien tukimuotojen ulkopuolelle, vakuutuslääkärien ja Kelan ”asiantuntijalääkäreiden” taholta. Päätökset perustuvat potilasta näkemättä papereihin, eikä niitä tarvitse perustella. Pelottava esimerkki tästä oikeusturvaa loukkaavasta käytännöstä on runsaasti julkisuudessa puitu jääkiekkoilija Markus Helasen tapaus.

Erikoislääkärien julistaessa Helasen aivovamman ja niskavamman takia työkyvyttömäksi, vakuutusyhtiön mukaan hädin tuskin ilman luistimia pystyssä pysyvä mies on valmis hyppäämään kaukaloon. Tunnen myös retkahdusvammapotilaan, joka ajaa työkseen taksia, vaikka häneltä lähtee liikenteessä välillä taju sekä voimat ja tunto käsistä. En haluaisi olla kyseisen kuskin kyydissä, sillä diagnosoimattoman aivovammansa takia hän myös unohtaa väistää jalankulkijoita, ei hahmota vasemmalta tulevaa liikennettä ja nukahtelee rattiin. Vakuutuslääkäreiden ja Kelan mukaan hän on työkykyinen.

Suomessa syntyvien whiplash- eli piiskaniskuvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on mahdoton arvioida. Merkittävä osa jää diagnosoimatta terveydenhuoltohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen ja/tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Potilaiden kertomiin oirekuvauksiin ei uskota, ja monet saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään” sekä naurut päin naamaa. Suomesta löytyy kuitenkin whiplash-spesialisteja fysiatrian puolelta, ja sana pätevistä lääkäreistä kiirii kaularankavammaisten tuki- ja vertaisryhmiä pitkin netissä.

Nämä fysiatrit tunnistavat vamman aiheuttaman monimuotoisen oireiston huimauksesta näkö-, kuulo- ja autonomisen hermoston häiriöihin sekä hermosärkyihin ja mahdollisiin aivovamman tunnusmerkkeihin. He osaavat ohjata potilaat oikeisiin hoitoihin, joita vakuutusyhtiöt ja Kela eivät kuitenkaan halua kustantaa. Vakuutuslääkärit voivat mitätöidä alan asiantuntijoiden antamat selkeät whiplash-diagnoosit ja evätä korvaukset jo muutenkin epätoivoisilta, työ- ja toimintakykynsä menettäneiltä potilailta ilman perusteluita. Koska hermoston mikrovauriot eivät juuri koskaan näy edes MRI-kuvissa, vamman olemassaolo on helppo kieltää ”tieteellisen näytön puuttuessa”. Ja vaikka löydöksiä olisikin, selitetään ne johtuvaksi ”jostain muusta”.

Potilaan valitettua kielteisestä vakuutuspäätöksestä seuraa lähes poikkeuksetta hylkäys. Asian edetessä vakuutusoikeuteen tai tapaturmalautakuntaan käsittelyaika on vähintään 6 kuukautta. Tämän ajan hoidot maksetaan itse taistellen samalla korvauksista vuorostaan Kelan kanssa. Pahimmillaan kuntoutusta ei päästä aloittamaankaan, koska potilaan talous on miinuksella ja läheisten lomapakkokin tyhjä. Noin 10 prosentilla retkahdusvammapotilaista oireisto pitkittyykin vuosien mittaiseksi.

Uusimpien tutkimusten valossa whiplash-potilaan positiivinen asenne ja usko paranemiseen nopeuttavat palautumista. Mutta miten pysyä positiivisena, kun useat ammattilaiset eivät tunnista invalidisoivia oireita tai leimaavat hulluksi? Myös tutkimuksista ja hoidoista saa vääntää kättä, ja tuntuu, että tukipäätökset heitetään nopalla. Elämä paperilääkärien armoilla on aiheetonta kärsimyksen pidentämistä. Valitettavia esimerkkejä on lähipiirissäni lukuisia.

3 kommenttia:

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Adressin Helasen puolesta voi kirjoittaa:
http://www.adressit.com/vakuutustaistelu

Fedja kirjoitti...

Heippa,

Korjaa Markun Helasen. Markus Helasen.
Korjaa yökseen. Työkseen.

Eikö tämän voisi saman tien laittaa mielipidekirjoitukseksi Hesariin, Aamulehteen, Kalevaan, yms.

On sen verran hyvä juttu.

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Löin tämän myös Feissariin. Huoimenna sit Kärkkäreihin. Onkohan tämä liian pitkä niihin? No, aihe on ainakin akuutti...