Uskon asia (Musti)

Monta kertaa olen miettinyt kuinka paljon lapsena elämämme kietoutui uskon asioiden ympärille. Jo pienestä, jotain neljä vuotiaasta aloin käydä siskojeni ja kartanon tyttären kanssa pyhäkoulua. Uskollisesti joka ainoa sunnuntai, koska saimme aina kultaisen kruunun liimattavaksi pyhäkoulu vihkoomme. Ja voittaja oli se tietenkin kellä oli vihkonen ensimmäisenä täynnä.
Pikku kuumeet ei haitannu pyhäkouluun menoa ja käden selkään pyyhkästiin liika räkä.
Kun vuosia tuli lisää uskovainen pyhäkoulu täti alkoi houkuttelemaan meitä kinkereille laulamaan.
Ja siellä me tytöt veisattiin hengellisiä, kuin kirkkokuorolaiset ikään. Mummojen ja pappojen silmät kostuivat ja laulun päätteeksi saimme muutaman kolikon pikku kätösiimme. Iloisina juoksimme kauppa-autolle josta saimme ostettua viikon ainoan tikkunekun, oli se niin ihanaa.

Vuosia kului, olimme ehkä kahdentoista ikäisiä kun meitä pyydettiin eri puolille Suomea esiintymään uskovaisten teltta juhliin. Pari vuotta veisasimme taas hartaasti, mutta sitten virret vaihtuivat iskelmiin... Monesti jälkeen päin olen miettinyt, ettei siitä pitkä matka olisi ollut siirtyä seurakunta nuoriin, mutta ei edes rippikoulu aikana usko saanut meistä enää sellaista otetta kuin pieninä.

Menimme kihloihin ja muutimme yhteen, olimme uskovaisen tätini silmissä susipari, synnissä elävä. Mutta meitä se ei haitannut, olimme onnellisia ilman papin aamentakin. Kunnes eräänä päivänä puhelin pirahti ja tätihän se siellä jutusteli niitä näitä, kunnes vihdoin kysäisi koska aioimme mennä naimisiin. Muistan puhuneeni jotain parista vuodesta, johon tätini paheksuva vivahde äänessään, ehdotti et jos avioituisimme heti hän voisi kustantaa häämme. Sanoin kohteliaasti ei kiitos ja täti sulki puhelimen vihaisena. Ajattelin, ettei tuollainen käytös sovi tosi uskovaiselle. Melkein tasan kahden vuoden päästä tanssittiin häitämme, ihan itse kustantamiamme, ilman uskovaista tätiämme.
Uskon asia on mielestäni jokaisen oma asia, siihen ei voi pakottaa, se on oma valinta. Jokainen uskoo johonkin, minäkin uskon, mutta ei minusta koskaan tule apostolia.