Vauvan ja vatsan hoitelua (Fedja)

Onhan tuota aikoihin eletty, kun meikä nousee sängystä vasta 13:30. Ja oli vielä ylläri, että kello on niinkin paljon, kun lopulta siihen vilkaisin. En tiedä varsinaisesti kuinka paljon on tullut nukuttua, kun aamulla taisin mietiskella pari tuntia ja ennen nousemista välillä mietiskellä ja torkahdella.

Viime yönä muuten vähän aikaa omistin ison vatsan. Oli olevinaan vauva vatsassa. Ja jotenkin se liittyi kaveriin, joka sai toukokuussa vauvan. Aivan kuin olisi ollut sen vatsa "lainassa", irtovatsa siis. Liikkuminen vatsan kanssa oli aivan älyttömän vaikeaa ja lähes puuskutusta. Olihan "vatsa" viimeisillään. Siis vauva syntymässä. Unessa sitten sanoin tälle kamulle, että nyt mää vasta ymmärrään minkälaista tämä vauvan odotus voi loppuajasta olla. Eli empatiakyky kasvoi odottavan suurta vatsaa kohden. En jaksanut olla seisallaan. Piti istua. Samalla ihmetytti, että miten se vatsa voi olla näin suuri. Sitä tuli naureskeltuakin. Tuli myös esille ajatus samanaikaisesti (tämä mahdollista vain unessa) etten pystyisi olemaan tämän vamman kanssa raskaana, kun en kertakaikkisesti pystyisi ja jaksaisi kannatella kroppaani ison vatsan kanssa. Eli lähinnä oli ilmeisesti virtuaalikoe aiheesta. Hyvähän tuo on, ettei ihan elävässä elämässä tarvitse kokeilla, kun nyt tietää ihan kokemustasolla mitä se on.

Seuraavassa hetkessä hoisin sitten sellaista pikkulasta. Taisi olla vuoden ikäinen poikalapsi. Pikkuvesselille oli kova pettymys se, ettei isä töiltään jaksanut huomioida sitä ja purki mulle pettymystään. Minähän pidin kidistä ja hoitelin sitä. Äiti oli jokseenkin välinpitämätön, mutta lapsi ei jostakin syystä kiinnittänyt tähän huomiota. Lopulta, kuten arvata saattaa, lapsi kiintyi minuun, kun niin tiiviisti sitä hoitelin ja sen äiti ja iskä olivat toissijaisia tärkeysjärjestyksessä.