Mitäs kysyvät jotain pirun pikaratikan ja autotunnelin rakentamista, jotka ei teemana liikuta meikäläistä yhtään. Mä oon sitä mieltä, että Pirkkalan lentokentälle pitäis saada elämää ja tehdä sitä edellyttävät toimenpiteet.
Saas nähdä, jaksaako sitä lähteä uurnille. Pitäis kai. Olotilassa ei ole kehuttavaa mutta se nyt yllätä. Olin nukkunut jotenkin huonosti ja aamulla kun heräsin, niin vasen polvi ja leuka/korva oli aivan tajuttoman kipeitä! Vieläkään ei saa suuta kunnolla auki. Ja luonnollisesti kaikki paikat on ihan jumissa. Kävely oikein sattuu, samoin kumartelu.
Alaselkä ja lantio jumittaa huolella, samoin hartiat. Pää kyllä kääntyy sivulle ihan hyvin. Mutta kaiken kaikkiaan aika tuskallinen olotila. Tähän mä oon tottunut. Aloitan aamut itkemällä tilaani hetken ja sitten on vaan pakko nousta ja koittaa tehdä jotain. Se on tosin ihan sama, mitä tekee, kun heti on niin jumissa, ettei vaan pysty oleen pitkään ylhäällä. Kaikki kuinka haluais, niin koko keho vaan menee ihan tiksiin, kun yrittää.
Täytynee puhua fyssarille asiasta ja miettiä, mitä sille voisi tehdä vai onko se nyt niin, että tähän jäätiin. Tätä se on ollut nyt 3 kuukautta. Henkisesti oon jo niin valmis hyväksymään kohtaloni, että en edes osaa odottaa parempaa. Kattelen tätä aikani.
Toivottavasti muilla on parempi sunnuntai. Olkaa onnellisia, että saatte herätä terveinä, iloitkaa ihan pienistäkin asioista ja toteuttakaa itseänne. Ettei käy niin mulla. 27-vuotiaana joutuu miettimään, mitä kaikkea kivaa on saanut tehdä ja funtsii katkerana, kuinka kaikki vietiin niin viattoman näköisen kaatumisen seurauksena. No, onneksi ehdin puuhastella vaikka mitä ennen kuin elämä loppui. Nyt ei harmita niin paljon olla 'kuollut', kuin ettei olisi ehtinyt tehdä mitään ennen kaatumista.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti