F: Ylirasitusta ja mökkeilyä

Hohhoijaa. Kiristää niin ihanasti ja korvat soittaa niin kaunista melodiaa että...Energiat niin nollilla, ettei jaksa muuta kuin pyöriä netissä jotain yksinkertaista viihdyttävää etsimässä. Kiristys on kamala tämän viikon reissun jälkeen, mutta alkuun pääseminen jumpassa reissun jälkeen ei tahdo onnistua.

Tiistaista lauantaihin olin Lestijärvellä kaverin kanssa. Ja nyt paketissa. Rasitus-lepo rytmi meni kintturalleen ja lopulta yöunetkin täysin katkonaiset. Tasapainon ylläpitämiseksi minun pitäisi joka päivä olla 2 x 2-3h putkeen ittekseen. Rentoutua ja venytellä. Tuntui, että koko reissu meni siihen, että ruokataukojen ja lyhyitten kävelyjen yms. jälkeen aina venyttelin, mutten missään vaiheessa kunnolla. Tällä hetkellä sitä on tuomittu tämän oireiston kanssa vankilaan ilman oikeudenkäyntiä ja kaltereita. Mitä järkeä on lähteä kaverin kanssa mökille, jos ei pysty perillä olemaan kaverin kanssa, vaan pääosin viettää ajan ittekseen. Aamulla mää tarvitsen normaalisti 2-3h jumppaa ja venyttelyä, että yökiristykset saa pois. Mökillä sitä alkaa sitten aamusta räpättään kaverin kanssa ja päivä lähtee menemään päin katastrofia heti. Sitä ei malta mennä venyttelemään tarpeeksi pitkäksi aikaa ja usein, koska jonkun verran kiinnostaa jutustellakin, kunnes on tilanteessa, että makaa huoneessa monta tuntia ja yrittää puolitoista päivää saada tilanteen uudestaan tasapainoon ja ei saa.

No, totesin, että jatkossa voin lähteä reissuun vain todella tutun ihmisen kanssa, joka tietää minkälaista reissaaminen on minun kanssa. Ja seuraavalla kerralla kerron kaverille, minkälaista on olla reissussa minun kanssa ja sen jälkeen kysyn, että haluaako vielä lähteä. Reissukaverin pitää viihtyä todella hyvin yksinään. Huomasin muuten, että olen alkanut viihtyä yksin todella hyvin, kun ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Nyt olin reissussa hyvän ystävän kanssa, joka kyllä tiesi tämän vamman, mutta ei tiennyt minkälaista se on ihan käytännössä. Sanoi kyllä, että oli kyllä ihan tärkeä nähdä se, kuinka kipeä oikeasti olet. Ja minä pöljä otin kaiken lisäksi siitä paineita, että miten kaveri viihtyy, kun en pysty juurikaan olemaan seurana, vaikka hänet seuraksi tahdoin. Osasi onneksi olla paljon yksinäänkin.

Oli muutama mukava hetki. Lähdimme n.10km päähän etsimään kallioita, jotka muistin lapsuuden marjareissuilta. Ne olivat upeat. Otimme kuvia ja siellä hetkeksi unohdin tämän jatkuvan kiristyksen. Toinen aika antoisa hetki oli, kun kaveri lähti 2h lenkille ja minä jäin mökkiin. Lepäsin ensin ja päätin sitten testata tilan akustiikkaa ja sitä minkälaisia ääniä minusta pääsee. Se oli hauskaa. Huusin ja karjuin ja välillä lauloin suu ammollaan. Tiesin, että niska ja pää kiristyy moisesta paljon, mutta pakko irroitella ja kestää seuraamukset. Mukavaa oli myös, kun aloin leikkimään kaverin kameralla ja pitkillä valoitusajoilla kuvaten yhtaikaa ikkunan heijastuksia ja iltaruskoa järvenselällä. Nauru- ja itkuterapiaa kokeilimme kanssa. Kun nauraa ensin teennäisesti, niin lopulta sitä kikattaa ihan oikeasti. Tuollaisestakin menee jumiin, mutta ihan pakko tehdä tuollaistakin, että kestää elää ja välillä tuntee elävänsä.

Pitää pakottaa nyt itseni muutaman tunnin jumppa-venyttely sessioon. Aloitan sen nyt!!