Täti makaa kolmatta kertaa päästään leikattuna Taysissa, nyt vielä teholla. Tämä yö ja huominen päivä ovat ratkaisevia. Onneksi yksi Suomen parhaista neurokirurgeista leikkasi. Mutta kuitenkin riskit on aina olemassa, kun kuupan sisään mennään. Pitkä on aika siellä tehollakin! Toivottavasti tätiä pidetään sen verran tokkurassa, ettei nyt ihan koko ajan valvo.
Mikä hitto siinä on, että kaikilla tuntuu olevan koko ajan jotain ongelmaa terveyden kanssa. Miten hitossa se sama pirun kasvain on voinut pesiytyä kolmesti samoihin aivoihin, aina eri paikkaan? Hitto. Tätinikin on niin ihanan elämänmyönteinen ja positiivinen vajaa kuuskymppinen ihminen, että ei olisi hänelle suonut moista paskaa. Mutta sieltä hän on aina noussut leikkausten jälkeen! Ensin opetellut istumaan, sitten kävelemään ja lopulta päässyt salille kuntoutumaan jne. Toki toimintakyky heikkenee joka kerta, mutta toistaiseksi hän on vielä pärjännyt hyvin kotona itse ja lapsensa kanssa.
Tässä tätini jutussa on muuten monta lekuritarinaa kerrottavana kanssa mutta jätän ne suosiolla Mustille, kun on tätini lähin omainen ja muistaa faktat. Mutta kuten arvata saattaa, ne ei ole mairittelevia tarinoita... Nekään.
Ei kyllä nukuta yhtään, kun toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että enneuneni meni pieleen tällä kertaa. Onneksi ei ole puhelin soinut äiteen suunnalta näin yöllä. Muistan aina lapsenakin, kuinka öinen puhelimen soitto tarkoitti sitä, että mummi (joku heistä) oli sairaalassa. Useimmiten juuri tämä ihanainen harmaahapsinen isän äitini, joka nukkui pois ennen joulua. Sitten kun on kuntoa, menen kyllä ensimmäisenä haudalla käymään. Hirvittää, etten nähnyt mummia viimeiseen puoleen vuoteen eläessään, enkä pystynyt hautajaisiinkaan menemään. No, äiti lohdutti, että parempi, kun muistan mummin semmoisena rautarouvana, mitä olikin ennen sairastumistaan.
Jeps, kai se on pakko nyt vaan nukkua. Silmät lurpsuu kiinni. Aah, aamukahvin kanssa oottaa pala pannaria. ;) Muut meni jo!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti