Huh, täti on hengissä. Veri oli pikkuisen lähtenyt liikkeelle, muttei hengenvaarallisesti. Pääsi pois teholta, joten tilanne on ilmeisen vakaa. Oikea käsi ja jalka eivät toimi kunnolla yhteen, mutta kuntoutuksella pitäisi saada ihmeitä aikaan. Aikamoista. Kun vointi on joskus parempi, loput jääneestä kasvaimesta sädetetään pois Kuopiossa. Leikkauksessa selvisi, että kasvoin olikin kiertynyt verisuonen ympärille sen verran enemmän, ettei saatu kokonaan pois. Toivottavasti ei nyt neljättä leikkausta tule ihan heti. Edellisestähän on vasta vuosi. Silloinkin sanottiin, ettei kasvain todennäköisesti uusiudu. Jaah, juuh, ja miten kävi. On toikin niin perseestä. Kuntoutat itseesi vuoden kuullaksesi, että sama on taas edessä uudelleen. Niin epäreilua. Elämässä on paljon epäreilua.
Reuma. Palataan siihen. Mun suvussa aika monellakin on reumaa. Juurikin äitin puolella. Miksi mulla ole koskaan epäilty sitä, vaikka koulussa jo terkkarit varoitteli siitä. Samalla tavalla mä oon rampattunut kipeitten ja jäykkien nivelten takia milloin missäkin lekurissa. Mutta ei kai sitä ole. Ja sitä paitsi saranatkin on alkanut toimia, kun on hoidettu rankaa.
Taitaa olla ollut vaan jumiutunut ydin, joka nuo kaikki ongelmat nivelissä on aiheuttanut. Ei muuten naksu tai rutise enää niin paljon. Vain silloin, kun vetää ytimen kireelle, alkaa paukkua ja naksua. Mut niin se kuulemma meneekin, että kun hermotus kyrvähtää, nivel-lihas-luu -kombo ei toimi kunnolla.
Halleluujaa, mitä juttuja. Miksi mä en vaan voi olla terve? Elämä ois niin paljon kivempaa, kun vois vaan mennä miten huvittaa ilman, että aina joutuu funtsimaan mitä mistäkin seuraa ja kuoleekohan siihen vai ei, ja onko se 'normaalia' vai normaalia.
Hyvät yöt itse kullekin vaivaiselle ja vaivattomalle! :)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti