Jaahas, taas olis viikonloppu (Tahdonvoimaa)

Ja olo on yhtä paska kuin eilenkin. Eli eipä sit tehdä mitään lauantaina ja sunnuntaina. Ei sillä, että olisin edes odottanut voivani tehdä. Kun nyt vaan selviäis sinne seuraavaan ft-kertaan ilman sitä hirveetä pääjumia.

Meneehän se elämä näinkin. Kummallista, kuinka se on nyt lyönyt lonkat ja C7:n ihan totaalisen jumiin. Hyvä, että saa nostettua jalan syliin, kun pitäis tehdä persreiälle valoa -liikettä. Sama juttu käsien kanssa. Hartiannostotkaan ei meinaa onnistua. Siedätetään nyt kun on käsketty, ja lykätään pyykit koneeseen. Aamupalakin kesti jo 40 minuuttia, ihan että saa siedätystä. Sit pieni huili ja takas ylös siistimään paikkoja. Kyllä so called elämä voikin olla perseestä.

Ensi yönä täytyy kokeilla, vaikuttaisko olotilaan pehmeempi petari. Toi nykyinen on niin kova, että sekin voi aiheuttaa kropan jumituksen aamuisin. Mutta silloin aluksi ei taas kestänyt yhtään pehmeällä petarilla. Se heijas kuin laivassa ihan pienimmästäkin käännöksestä. Mietin välillä, onkohan muilla ollut silloin aluksi se tunne, että keinutti 24/7. Fyssarin kyllä mukaan moni kokee sitä.