Mulla on kaksi kehoa tällä hetkellä. On oikea ja vasen puoli ja lisäksi keho C6:n ylä- ja alapuolella. Tiedän, kuulostaa kilipäiseltä. Vasen puoli pelittää. Se ei ole jumittanut enää muutamaan kuukauteen. Välillä vähän C3 jakittaa mutta sekin on lähes kunnossa.
Oikea puoli onkin totaalisen paskana - ja oma juttunsa. Mutta sekin on paljon parempi kuin aikaisemmin. Mutta se ei ole sama oikea puoli, joka mulla on ollut aikaisemmin. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin esim. 6 vuotta sitten! Kun niska on oikeella kohdalla, koko kehon asento/asentotunto muuttuu. Signaalit on kulkenut ties kuinka kauan väärin ja nyt ne yhtäkkiä pakotetaan liikkumaan 'normaalisti'. Aivojen pitää nyt opetella kehon uuteen asentoon ja siinä menee aikaa.
Mutta joka kuukausi tasapaino on paljon parempi. Tai ei kyse enää ole edes tasapainosta, vaan liikkeiden koordinoinnista ja hienomotoriikasta. Ehkä enemmänkin pään ja kehon keskinäisestä suhteesta. Aina jjäsenet ei ole siellä, missä niiden pitäisi olla. ;) Varmaan vanhassa kehossa ne ois just niinkuin pitäis, mutta nyt kun on uusi asento, niin homma vähän hakee. Mutta läheltä liippaa! Ja joka kuukausi on muuttunut olo 'normaalimmaksi'. Mikä se normaali sitten on. Enpä tiedän enää itsekään.
Mutta fyssari on siinä oikeessa, että liikaa ei saa miettiä asioiden suhteita ja syitä, koska ihmisen hermosto on niin monimutkainen kokonaisuus, ettei se aukea koskaan järjellä.
Fyssari aina sanookin, että lopeta toi järkeistäminen. 'Aina tulee yllätyksiä matkalla, eikä sun tarvitse tietää kaikkea. Aattelet vaan, että on asioita, joita ei voi selittää. Eikä sun tartte tietää millainen olo on huomenna, ylihuomenna tai 2 vuoden päästä. Sitten sen näkee. Uskot vaan siihen, että keho kyllä korjaa itsensä, kun me vähän jeesitään sitä ja päästiin alkuun melkein heti onnettomuuden jälkeen'.
No joo, mutta on nämä sen verran outoja juttuja, etten ihmettele, että monet neurologit ja fysiatrit käskee 'valittamaan' psykologille, eikä ota whiplash-potilaita tosissaan.
Mutta kun ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, niin ei tota henkistä puolta koskaan voi irrottaa omaksi palikakseen. Eikä etenkään pistää kaikkea sen piikkiin. Toki se tuo oman lisänsä asioiden tulkintaan ja vaikuttaa siihen esim. kuinka pelottavina oudot oireet koetaan. Ja jos potilaalla ei ole ihmistä, joka tietää, mistä vammassa on kyse, niin voin vaan kuvitella, kuinka hankalaa tästä on päästä jaloilleen, kun psyyke pettää jossain vaiheessa kuitenkin tämmösen oirekasan kanssa. Sitten psyykkiset oireet alkaa ylläpitää fyysisiä oireita ja niistäkään ei pääse eroon.
On nämä hankalia!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti