keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Muistutus neurologille (Fedja)

Kesäkuussa kävin neurologilla OYS:ssa. Kohtelu oli sen verran karmeaa, että aion laittaa perään muistutuksen ja nyt se pitäisi alkaa tekemään. Lähtijäisiksi vastaanotolta rupesin itkemään ja sanoin, että tämä on aina tätä samaa paskaa täällä OYS:ssa: Ette ymmärrä tästä oireistosta yhtään mitään. Lääkäri siihen, että kyllä he ymmärtävät. Minä jatkoin, että ette tästä minun oireilusta. Lääkäri koko vastaanoton aikana ei ollut pätkääkään kiinnostunut siitä minkälainen tämä vamma. Keskittyi lukemaan muiden kirjoittamia lausuntoja ja kyseenalaistamaan kaiken minkä minä sanoin + Käpylän neurologin diagnoosit. Hänen mukaansa en voi enää muistaa sitä miten tapaturma tapahtui, koska aikaa on 11v. Kuljetuspalvelusta kommentoi sen verran, että miten olet voinut niitä saada; nehän on liikuntarajoitteisilla; mikäs siinä linja-autossa on vikana; sinähän passivoituisit ihan kokonaan, jos saisit lisää taksimatkoja. Epikriisiin oli kirjannut, että nytkin tuli vastaanotolle linja-autolla. Oireherkistynyt olen, koska hän kokeili selkää ja mulla sattui polvet lyömään loukkua, kun tulee noita heijastekipuja. Sen jälkeen menin istumaan tuoliin. Siihen lääkäri kohta, että nyt istut tuohon tuoliin noin reilusti ja nojaat selkää tuolin nojaan, eikä näytä käyvän kipeää yhtään ja kun hän vain hipaisi, niin polvet löivät loukkua. Siihen sanoin, että selässä on tietyt kohdat jotka ovat kipeitä. Siihen lääkäri, että hän kyllä koski moneen kohtaan ja joka kohdassa sama reaktio. Idiootti, paska.
Lopulta sanoin lääkärille siinä itkun keskellä, etten enää kuuntele sinua (koska hänkään ei kuunnellut minua). Lähdin pois vastaanotolta ja sanoin, etten enää koskaan tule tähän sairaalaan. Olisi vaan pitänyt häippästä jo aikaisemmin eikä kuunnella lääkärin törkeyksiä paria tuntia, koska niin kauan vastaanotolla meni ilman mitään hyötyä.

Epikriisiin oli kirjoittanut samaan sävyyn asiat kuin vastaanotolla. Oli tarkkaan kuvannut kuinka kyseessä ei ole piiskaniskuvamma, koska ei ole edestakaista liikettä ollut päähän, vaikka mistä se sitä voi tietää, kun ei ollut vieressä katsomassa. Kysyin Ortonin fysiatrilta, että onko retkahdusvamma ja Whiplash eri asia, koska niiden mekanismit ovat jollakin lailla erilaiset. Eivät kuulemma ole. Käpylän kuntoutuskeskuksessa myös retkahdusvamma (kaatumiset, putoamiset yms) ja Whiplash-vamma kuuluvat samaan kategoriaan, koska oireisto samanlainen.

Minulle ei puhunut mitään jostakin konversiosta, mutta oli heittänyt konversio? epikriisin loppuun ja Cymbaltaa lääkitykseksi tulevaisuudessa. Jotenkin älytöntä, että eivät voi diagnosoida niskavammaksi, koska heillä ei ole käsinkosketeltavaa, esim. MRI kuvaa, jossa löydökset. Sen sijaan hihasta voi heittää minkä tahansa psyykkisen arvion mututuntumalla ilman mitään perusteluja. Epikriisin loppuun oli vielä laittanut, että allekirjoittaneen anteeksipyynnöistä huolimatta potilas poistuu paikalta. ANTEEKSIPYYNNÖISTÄ. Kehtasi vielä valehdella.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomattomia kusipäitä sitä maailmaan mahtuu! Enpä osaa paljon muuta sanoa, fedja, kuin että olen tosi pahoillani puolestasi. :-( Koita jaksaa ja kirjoita HYVÄ valitus!

Fedja kirjoitti...

On muuten aika yleismaailmallinen ilmiö.

Päätin, ettei kannata enää ikinä tuhlata energiaa siihen, että pahastuu moisesta käytöksestä, vaan käyttää kaikki energiaa siihen, että löytää oikean hoidon ja siihen mikä elämässä on mukavaa.

Teen valituksen vain sen takia, että aion vaatia jatkohoidon Käpylään tai Ortoniin ja jos kieltäytyvät, niin hoidatan itseni yksityisellä tästä lähtien kokonaan. Valituksen avulla saan heput selkä seinää vasteen ja tosissaan miettimään vastuuseen siitä miten toimivat. Ja saan kirjallisena minun jatkohoitosuunnitelmat.

Nuilla lekureilla on etuuksia ajatellen valtaa, joten niitä on siedettävä, jos tarvii lääkärinlausuntoja. Ennen kaikkea on oltava henkisesti terästä, etteivät kävele yli mennen tullen.