Tänään olikin miehen porukat kylässä. Ihan hauska nähdä pitkästä aikaa. Ei nimittäin ole tullut käytyä heilläkään kohta 8 kuukauteen, vaikka asuvat ihan puolen tunnin säteellä. Mutta ei sitä viitsi lähteä muualle voimaan huonosti. Riittävä vitutus tulee jo siitäkin, että omassa kodissa on aina huono olo.
Tänään oli samanlainen päivä kuin mitä viimeiset 2 kuukautta. Aamuisin en ole juurikaan jumissa mutta joku osa rangasta ei kestä kävelyä ja seisomista. Ihan sama mitä tekee, niin aina aina tuntuu siltä, että vajoaa maan läpi, kun joku jossain valskaa. Ihan hirveetä ajatella, että jäisin tähän tilaan. Muuten ns. terve mutta liikkuun ei pysty. Fyssari kyllä hokee koko ajan, että se on vaan löysän C6:n antama tuntohäiriö ja häviää ajan kanssa mutta kuulemma se vuosi siinä menee ainakin, että se nivelside on taas entisensä/tottuu siihen, jos se jää löysäksi. Varmaan onkin joo tuntohäiriö muttei kovin kiva sellainen, kun ei pysty lähteen mihinkään tai tekeen mitään. Se vetää heti koko kropan ihan jumiin, kun tulee liikaa rasitusta siihen yhteen kohtaan. Ja vaikka kuinka pinnistelee ja ponnistelee, niin lopputulos on aina sama.
No, ei auta murehtia. Nytpäs kilautankin iskälle isänpäiväterveiset, vaikka eilen jo soittelin muutenkin. Ü
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti